Syksyn voimistelukoulujen ja esivalmennusryhmien vanhoille voimistelijoille on auennut!

29.5.2017

Uudet voimistelijat pääsevät ilmoittautumaan 5.6. alkaen.

Tampereen Voimistelijoiden voimistelukoulujen ilmoittautuminen on auennut keväällä voimistelleille voimistelijoille Ikurissa ja kouluilla. Ratinan voimistelukoulut lisätään heti, kun saamme kaupungilta salivuorovahvistukset. Myös trampoliiniryhmät lisätään, kun ne saadaan vahvistettua."Vanhat" voimistelijat ovat etusijalla ryhmiin 4.6.2017 saakka. Sen jälkeen vapaille paikoille voi ilmoittautua myös uusia voimistelijoita.

 

Voimistelukoulujen lukujärjestys on liitteenä. Muutamissa ryhmissä on aikataulullisia ja paikkaan liittyviä muutoksia. Ryhmät on numeroitu lukujärjestykseen, jotta niiden löytäminen järjestelmästä olisi helpompaa. Toisessa liitteessä on esivalmennusryhmien aikataulut niistä kiinnostuneille. Esivalmennusryhmiin voi ilmoittautua, kun valmentaja on sitä suositellut esim. taitokortissa tai voimistelija haluaa voimistella kaksi kertaa viikossa ja ryhmässä on 1.6. alkaen vapaita paikkoja.

 

HUOM! Ilmoittautumisjärjestelmä on vaihtunut!

Sekä voimistelukouluihin että esivalmennusryhmiin ilmoittaudutaan Hoika-ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Järjestelmä edellyttää ensin huoltajan rekisteröitymistä. Rekisteröitymisen jälkeen huoltaja rekisteröi kaikki voimistelijansa alikäyttäjikseen ja ilmoittaa alikäyttäjät haluamiinsa ryhmiin. Huoltajan ei tarvitse rekisteröityä kuin kerran. Jatkossa kaikki ilmoittautumiset voi hoitaa samoilla rekisteröitymistunnuksilla. Aiemmasta poiketen alikäyttäjän yhteystietoihin voi lisätä haluamansa määrän sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita. Ongelmatapauksissa voi olla yhteydessä maarit.petajamaki@tampereenvoimistelijat.fi 14.6.saakka. Sen jälkeen kyselyt voi laittaa toimisto@tampereenvoimistelijat.fi. Tällä hetkellä sähköposti on varsin ruuhkautunut, mutta pyrin vastaamaan kyselyihin mahdollisimman pian.

 

Ilmoittautuminen Voimistelukouluihin ja esivalmennusryhmiin, jos huoltajalla ei ole vielä tunnuksia Hoika-ilmoittautumisjärjestelmään

 

1) Huoltaja rekisteröityy jäsentietoon omilla tiedoillaan ja saa henkilökohtaiset tunnukset. Ohjelma lähettää salasanan sähköpostiin.​

 

2) Huoltaja kirjautuu sisään järjestelmään ja lisää siellä lapsen alikäyttäjäkseen. (Tai jos lapsella oli jo ennestään tunnukset, pyytää ylläpitoa toimisto@tampereenvoimistelijat.fi siirtämään voimistelijan huoltajan alikäyttäjäksi.) Alikäyttäjäksi lisääminen onnistuu, kun omat tiedot sivulla valitsee oikealta palstalta kohdan "Uuden alikäyttäjän rekisteröinti".

 

3) Huoltaja ilmoittaa lapsen voimisteluryhmään.
 

Jatkossa tunnuksilla pääsee kirjautumaan sisään, joten seuraavalla kerralla riittää pelkkä ilmoittautuminen.

 

 

 

 

Linkki Hoika-järjestelmän kirjautumis/rekisteröitymissivuille.

 

https://www.jasentieto.fi/public/Rekisterointi.aspx

Linkki sivuille on myös www.tampereenvoimistelijat.fi sivuilla oikealla palstalla logo "Jäsentieto".

Aurinkoista ja liikkuvaista kesää!

Olen  kesälomalla 15.6.-9.8.2017. Kesäkuussa ja elokuussa  tiedusteluihin vastaa toimisto@tampereenvoimistelijat.fi. Heinäkuussa Tampereen Voimistelijoiden toimisto on suljettu.

 

Maarit Petäjämäki

Tampereen Voimistelijat ry

maarit.petajamaki@tampereenvoimistelijat.fi