Henkilö: Maarit Petäjämäki

Maarit Petäjämäki

Asuu Kangasalla.

Perheeseen kuuluu aviomies ja 11-, 15- ja 19-vuotiaat lapset.

Omiin liikuntaharrastuksiin kuuluu ryhmäliikuntatunteja ja kuntosalia sekä hyötyliikuntaa.

Haluaa oppia uusia voimisteluliikkeitä työn lomassa. Viimeisin opittu liike on heilunta rekillä.

Maarit Petäjämäki aloitti Tampereen Voimistelijoissa vuonna 2009 harrastekoordinaattorina ja toimii nykyisin seuran harrastepäällikkönä.
Maarit Petäjämäki ohjaa lasten voimisteluryhmiä myös itse. Köyttä kiipeää avoimeen temppuiluun osallistunut Venla Kivikoski.

Harrastevoimistelussa korostuu ilo ja innostus

 

Tampereen Voimistelijoiden harrastepäällikkö Maarit Petäjämäki päätyi tehtäväänsä monen mutkan kautta ja on ehkä juuri siksi osannut viedä voimistelutoimintaa isoin harppauksin eteenpäin

 

Tampereen Voimistelijoiden harrastepäällikkö Maarit Petäjämäki on tehnyt jo seitsemän vuotta töitä laadukkaan harrastevoimistelun eteen.

– Silloin aikoinaan Tampereen Voimistelijoihin haettiin laskutussihteeriä, joten tradenomina päätin hakea sitä paikkaa, Petäjämäki muistelee.

Petäjämäki olikin haastattelussa laskutussihteerin tehtävään, muttei tullut valituksi.

– Pari kuukautta tämän jälkeen toiminnanjohtaja soitti minulle, tulisinko uudestaan työhaastatteluun. Nyt olisi sopiva paikka juuri minulle.

Arvio sopivasta työstä osui oikeaan ja vuonna 2009 Petäjämäki aloitti Tampereen Voimistelijoiden harrastekoordinaattorina. Aivan helpoimman kautta sopivan ammatin löytäminen ei ollut sujunut.

– Valmistuin itse asiassa fysioterapeutiksi 1990-luvulla, mutta niitä töitä en ole tehnyt päivääkään, Petäjämäki tunnustaa.

Petäjämäki huomasi jo opiskeluaikana, ettei fysioterapeutin työ ole häntä varten.

– Ainoastaan ryhmien pitäminen tuntui omalta, varsinkin lasten ryhmien.

Lasten ryhmiä hän pitikin, mutta vain harrastuksena. Varsinaiset työt olivat kaupalliselta alalta, jota hän lähti myös opiskelemaan fysioterapian jälkeen. Opinnot painottuivat markkinointiin ja viestintään. Petäjämäki valmistui tradenomiksi.

– Lasten ollessa pieniä tein pätkätöitä sekä koulutusta vastaavissa töissä että muissa töissä.

Niihin aikoihin Petäjämäki alkoi myös ohjata lasten liikuntaryhmiä. Hän kouluttautui liikuntaleikkikoulun ohjaajaksi, yleisurheilukoulun ohjaajaksi ja kävi muitakin lasten liikuntaan liittyviä koulutuksia.

Ohjausten lisäksi urheiluseurojen toiminta tuli tutuksi muutakin kautta.

– Oman tyttäreni taitoluisteluharrastuksen myötä aloin tehdä vapaaehtoistyötä urheiluseurassa. Olen ollut ryhmävastaavana, johtokunnan jäsenenä, rahastonhoitajana, kilpailusihteerinä, talkoovastaavana ja jonkun kerran jopa luistelua ohjaamassa. Kooveen taitoluistelijoiden toiminta ja sitä kautta seuratoiminta yleensä on tullut hyvin tutuksi.

Omaa kokemusta taitoluistelusta Petäjämäellä ei ole. Liikuntatausta sen sijaan on runsas ja monipuolinen.

– Olen aloittanut 5-vuotiaana klassisella baletilla. Kävin myös Kangasalan naisvoimistelijoiden jumpassa.

Ohjatun liikunnan lisäksi Petäjämäki kertoo tehneensä paljon kaikenlaista yhdessä perheen ja kavereiden kanssa. Hyviä lapsuudenmuistoja on monista palloilulajeista, yleisurheilusta, uinnista, voimistelusta ja erilaisista pihapeleistä.

– Pelattiin paljon keinumattia, pistettä ja nurkkajussia.

Yläasteikäisenä klassisen baletin lisäksi kuvioihin tuli jazztanssi, kunnes lukioaikoina tanssi vaihtui cheerleadingiin. Joukkueet olivat Rockettes ja Patriots. Cheerleading jäi, kun Petäjämäki muutti Turkuun opiskelemaan.

 

Samaa seuratoimintaa eri lajeissa

Tampereen Voimistelijoihin tullessaan Petäjämäellä ei ollut paljoa kokemusta nimenomaan voimistelusta tai voimistelun seuratoiminnasta. Sen sijaan lasten liikunnan ymmärrys sekä talouden, markkinoinnin ja viestinnän osaaminen yhdistettynä toisen lajin seuratoiminnan tuntemukseen osoittautuivat erittäin toimivaksi ratkaisuksi.

– Seuratoimintahan on ihan samanlaista lajista riippumatta. Joka lajissa on tietysti omat erityispiirteensä ja oma lajikulttuurinsa, mutta muuten erot ovat hyvin pieniä, Petäjämäki avaa asiaa.

Kun Petäjämäki vertailee eri toimintatapoja, hän löytää usein enemmän eroja vaikkapa joukkuevoimistelun ja telinevoimistelun väliltä kuin voimistelun ja taitoluistelun väliltä. Loppupeleissä lasten liikunta, seuratoiminta ja jopa kilpaurheilukin ovat hyvin samanlaisia lajista riippumatta.

Ensimmäiset vuodet Petäjämäki nosti lasten harrastevoimistelun harrastajamääriä. Markkinointiin ei tarvinnut edes panostaa kovin paljoa, koska voimistelu itsessään oli erittäin haluttu lasten harrastus. Voimistelukoulujen osallistujamäärät kaksinkertaistuivat lyhyessä ajassa. Nykyisin Tampereen Voimistelijoiden voimistelukouluissa voimistelee noin 750 lasta ja nuorta. Ohjaajia on kolmisenkymmentä, joista osalle lasten liikunnan ohjaaminen on heidän päätyönsä.

Petäjämäen työtehtäviin kuuluu harrastevoimistelun suunnittelu ja toteutus sekä kehittäminen. Eli ohjaajien rekrytointi ja kouluttaminen, voimistelukoulujen sisältöjen luominen ja käytännön koordinointi voimisteluseuran arjessa.

– Nykyään työhöni kuuluu kaikenlaista muutakin. Joskus teippaan mattoja tuolla salissa ja imuroin nurkkia ja joskus vedän hienoja suuntaviivoja ja visioin tulevaisuutta, Petäjämäki kuvailee.

Työn ohella Petäjämäki jatkoi opiskelua ja suoritti liikunta-alan kehittämisestä ja johtamisesta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Yksi osa opiskelua oli tutkimuksen tekeminen lasten ja nuorten harrastevoimistelussa koetusta laadusta.

– Monet tutkimustuloksista olivat ehkä itsestäänselvyyksiä, mutta tuli sieltä muutama yllättäväkin asia vastaan. Ohjaajan osaaminen ja asenne on kaikki kaikessa, mutta erityisen suuri merkitys on myös harrastuksen sijainnilla ja ajankohdalla.

Harrastevoimistelusta huippuvoimisteluun

Yksi tärkeä tehtävä on innokkaiden ja lahjakkaiden lasten ohjaaminen harrastevoimistelusta lajien ryhmiin. Huippuvoimisteluseura ei pyörisi ilman tätä joten onneksi harrastevoimistelun puolestapuhuja arvostaa suuresti myös kilpaurheilua.

– Kilpaurheilu on todella kehittävää monella tavalla. Ei pelkästään urheilun vaan muunkin elämän kannalta. Kilpaurheilussa oppii paljon sellaisia taitoja, joista on hyötyä myös työelämässä.

Petäjämäki muistuttaa kuitenkin jatkuvasti siitä, etteivät kaikki lapset halua kilpailla ja miten jokaista lasta tulisi ohjata yksilönä.

– Jokaiselle lapselle on paikkansa. Niille lapsille, jotka haluavat tähdätä huipulle, kannattaa suoda siihen mahdollisuus. Mutta yhtä lailla niille, jotka eivät halua kilpailla, pitää tarjota mahdollisuus harrastaa.

Harrastepuolella valmentajan ammattitaito tarkoittaa Petäjämäen mukaan ennen kaikkea tietoa lapsen kehityksestä ja taitoa kohdata lapsi sellaisena kuin tämä on. Lisäksi tarvitaan hyviä ryhmänhallintataitoja ja ymmärtämystä voimistelun perusliikkeistä.

– Hyvä ohjaaja on myös hirmuisen innostunut siitä, mitä tekee.

Eivät nuo huonoilta ominaisuuksilta kilpavoimistelun valmentajillekaan kuulosta. Luonnollisesti kilpavoimistelussa valmentajan osaamisesta korostuu lajiosaaminen ja lajin tekniikoiden osaaminen. Voimistelijan näkökulmasta taas vaaditaan enemmän pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista.

–  Joka tasolla on tärkeää, että onnistutaan tukemaan jokaisen lapsen omaa voimistelijan polkua.

Tärkeää työtä

Eniten Petäjämäki arvostaa työssään sitä, että sillä on oikeasti joku tarkoitus.

– Voin olla sataprosenttisesti kaiken sen takana, mitä työssäni teen.

Tämän myös huomaa Petäjämäestä, kun hän puhuu lasten liikunnasta silmät säihkyen, tai kun hän ohjaa pienten voimistelijoiden ryhmiä heittäytyen itse täysillä mukaan.

Kaikki seuratyössä mukana olleet varmasti tietävät, että haasteitakin riittää.

– Erityisen vaikeaa on se, kun pitää sovittaa yhteen ammattitoiminta ja vapaaehtoistoiminta. Eli pitäisi tehdä ammattimaista toimintaa vapaaehtoisvoimin.

Tampereen Voimistelijoissa kun toimii monta päätoimista työntekijää, valtaisa joukko seuratyötä ilmaiseksi tekeviä vapaaehtoisia sekä kaikkea mahdollista tältä väliltä. Toiselle tämä on työ ja toiselle harrastus. Petäjämäelle taitaa olla molempia.

– Toinen iso haaste on se, miten tehdä harrasteliikunnan tärkeys näkyväksi myös niille ihmisille, jotka toimivat kilpaurheilun parissa. Harrasteliikunnalla on olennainen rooli yhteiskunnassa lasten liikuttajana ja myös kaiken kilpatoiminnan perustana. Meidän ohjaajat ja valmentajat eivät toimi harrastevoimistelussa sen takia, että olisivat jotenkin huonompia valmentajia ja ohjaajia. He ovat omassa jutussaan hyviä.

 

Teksti ja kuvat: Lotta Nuppola