Seurakilpailut 10.3.2019 Ikurissa

6.2.2019

Tervetuloa seurakilpailuun!

Tampereen Voimistelijoiden esivalmennus-, valmennus ja harrastekilparyhmien seurakilpailu järjestetään Ikurin liikuntahallilla sunnuntaina 10.3.2019 kello 10-15 välisenä aikana. Tänä keväänä seurakisa on luokka- ja maajoukkuelinjan kilpailujen yhteydessä. Kilpailuun ovat tervetulleita kaikki kaksi kertaa viikossa tai useammin harjoittelevat voimistelijat, jotka eivät kilpaile Voimisteluliiton alaisissa kilpailuissa. Stara-tapahtumaan on voinut osallistua aiemmin. Seurakilpailu on kannustava ja hauska tapahtuma, jossa voimistelija pääsee esiintymään ja näyttämään oppimiaan taitoja. Nuorimmat voimistelijat aloittavat kilpailupäivän. Tarkempi aikataulu vahvistetaan, kun ilmoittautuminen on päättynyt. Osallistuminen on vapaaehtoista.

Seurakilpailussa kilpaillaan syntymävuoden mukaisissa sarjoissa. Sarjat vahvistuvat, kun ilmoittautuminen on päättynyt. Alle kouluikäiset kisaavat neliottelussa (permanto, puomi, hyppy, nojapuut/rekki). Sarjoittain palkitaan eniten pisteitä saanut ja toiseksi tullut. Muut sijoittuvat pistemäärästä huolimatta sijalle kolme ja saavat pronssimitalin. Osallistujien määrästä riippuen sarjoja voidaan jakaa myös pienempiin osiin. Koululaiset kisaavat neliottelun lisäksi myös telinekohtaisista mitaleista. Telineistä jaetaan 1, 2 ja 3 -sijat. Telinekilpailussa mukana on koko ikäluokka, vaikka neliottelussa ryhmä olisikin jaettu pienempiin osiin.  Jokainen osallistuja saa kirjallisesti arvioinnin omista suorituksistaan. Kisassa ei ole sarjavaatimuksia vaan jokainen voimistelija voi esittää sellaiset sarjat kuin haluaa.


Kilpailusarjat harjoitellaan omissa treeneissä valmentajan johdolla. Voimistelija voi myös käyttää omaa mielikuvitustaan ja esittää omia liikkeitään. Kilpailussa valmentajat huolehtivat kilpailun kulusta ja vanhemmat voivat ihastella suorituksia katsomosta. Tässä kisassa tärkeintä on esiintymisen ilo, omista taidoista nauttiminen ja oppiminen.

Jos voimistelija on jo harjoitellut B-luokan sarjoja (Voimisteluliiton alin kilpailuluokka) ja haluaa esittää niitä kilpailuissa, merkitään se ilmoittautumislomakkeeseen. B-luokan sarjoja tekevät kisaavat omissa ryhmissään ja heillä on käytössä virallinen arviointi ja vähennykset. Asian voi tarkistaa omalta valmentajaltaan.

Vuonna 2019 seurakilpailun kilpailumaksu on 5€/osallistuja. Kilpailumaksulla katetaan seuran tuomareiden koulutuskuluja.

Ilmoittautuminen seurakilpailuun tapahtuu Hoika-järjestelmän kautta. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 6.3.2019. Sarjojen teko aloitetaan heti, kun on tiedossa, että voimistelija osallistuu kisaan.
Ilmoittautumislomake on osoitteessa https://www.jasentieto.fi/user/TapahtumaanIlmoittautuminen.aspx?sid=238&TapahtumaID=5037

Hauskoja harjoituksia!