JoukkuevoimisteluMinetit esittelyMinetit uutisiaMinetit kalenteriMinetit voimistelijatMinetit yhteystiedot

MINETIT UUTISIA

Uutisia 2012
15.05.2012
SM-hopeaa ja MM-kisapaikka!

Minettien hyvät suoritukset jatkuivat viikonloppuna Helsingissä järjestetyissä SM-kilpailuissa. Hienosti onnistunut maailmancupin päätöskilpailu toi joukkueelle kaivattua itsevarmuutta ja treenimotivaatiota. Alkukilpailun vahva suoritus toi pisteet 17.80. Loppukilpailussa Minetit onnistui hienosti ja keräsi pisteet 18.05. Yhteispisteillä 35.85 Minetit sijoittuivat toisiksi naisten sarjassa OVO Teamin jälkeen. Pronssia sai Turun Pyrkivän Sanix. Nämä kolme joukkuetta lunastivat myös MM-kisapaikat. Kilpailu käydään Espanjan Cartagenassa 25.-27.5.

Maailmancupin päätöskilpailu Varnassa

Minetit osallistuivat maailmancupin finaaliin Bulgarian Varnassa huhtikuun lopulla. Ennen MM-katsastuksen kahta ensimmäistä näyttöä uusittu ohjelma oli hyvässä kilpailukunnossa. Onnistunut ja vahva alkukilpailusuoritus siivitti joukkueen ensimmäistä kertaa finaaliin yhdessä OVo Teamin kanssa. Upeat suoritukset jatkuivat myös finaalissa ja Minettien sijoitus Varnassa oli kuudes.
Maailmancupin kokonaiskilpailussa Minetit sijoittuivat hienosti 8. sijalle.


20.3.2012
Minetit varmistivat paikan maailmancupin finaaliin keväällä

Minetit kilpailivat viikonloppuna Vantaalla maailmancupin III osakilpailussa, jossa olivat mukana kaikki maailman parhaat joukkueet Venäjältä, Virosta, Bulgariasta ja Suomesta. Alkukilpailussa Minetit sijoittuivat 10.sijalle pisteillä 15.90. Maakiintiön takia finaaliin jatkoi vain kaksi suomalaisjoukkuetta: OVO Team ja Team Vantaa. Tässä kilpailussa Minetit varmistivat paikkansa myös maailmancupin finaaliin, joka pidetään Bulgariassa huhtikuun lopussa. Seuraavaksi käynnistyy kotimaan kilpailukausi, seuraava tähtäin joukkueella on MM-katsastuksessa 22.4.2012.


Caribia Cupista neljäs sija

Suomen Cup käynnistyi sunnuntaina 11.3. järjestetyssä Caribia Cupissa Turussa.
Samalla karsittiin yli 16-vuotiaiden sarjassa Vantaalla ensi viikonloppuna
järjestettävään World Cupin osakilpailuun. Minetit suorittivat kauniin
ohjelmansa siististi ja ilman suurempia virheitä. Pisteet 16.95 riittivät
jaettuun neljänteen tilaan yhdessä OVO Akatemian kanssa. Ero pronssia
saavuttaneeseen Siriukseen oli vain 0.05. Kultaa OVO Teamille ja hopeaa
Sanixille. Vantaan World Cup kilpailussa nähdään aikeisemmin valittujen OVO
Teamin ja Team Vantaan lisäksi siis Minetit, Sirius ja kilpailun ulkopuolella
OVO Akatemia.


Minetit A-maajoukkueringin leirillä

Minetit osallistui 2-4.3.2012 Kisakalliossa pidetylle A-maajoukkueringin leirille. Kilpailuohjelmaan tehtiin muutoksia Tarton World Cup -kilpailun jälkeen ja leirillä jatkettiin tekemällä tarkennuksia useiden eri valmentajien ja tuomareiden kanssa.

Lauantai-illan näytöksestä saatiin myös hyvää ja kehittävää palautetta tuomariseminaariin osallistuneilta tuomareilta. Minettien kaunista ja herkkää ohjelmaa sekä korkeatasoisia teknisiä osia kehuttiin. Suoritusvarmuuden lisääntyessä myös eläytymistä saadaan varmasti vielä paljon lisää.

Minetit avaavat kotimaan kilpailukautensa Turussa Caribia Cupissa 11.3.2012.

UUTISIA 2011

2.11.2011
Minettien kausi huipentui World Cup-finaaliin Moskovassa 29-30.10.2011

Minetit osallistuivat vuoden 2011 aikana kolmeen maailmancupin osakilpailuun ja lisäksi varsinaiseen MM-kilpailuun, ja saivat hienoa näkyvyyttä ja kansainvälistä kokemusta naisten sarjan kilpailuista. Alkuvuoden kilpailut käytiin Suomessa ja Espanjassa, ja syksyn viimeinen kilpailu Venäjällä päätti maailmancupin. Minetit olivat tehneet Moskovaan uuden vapaaohjelman, jota oli ehditty harjoitella vasta kuukauden ajan. Minetit tekivät hyvän kilpailusuorituksen täysin uudentyylisellä ohjelmalla ja olivat alkukilpailun 7. sijalla yhteispisteillä 16.00. Finaalipaikka jäi Mineteilta saavuttamatta maakiintiön takia, jossa vain kaksi parasta joukkuetta jokaisesta maasta jatkaa loppukilpailuun. Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Sirius ohitti Minetit hienoisesti pisteillä 16.60 ottaen finaalipaikan yhdessä espoolaisen OVO Teamin kanssa. Moskovan kilpailun jälkeen Minetit jatkavat harjoittelua kohti kevään kilpailukautta ja osallistuvat joulukuussa A-maajoukkueringin leirille.

Vaikka Minetit eivät siis osallistu syksyn välinekisoihin, on uusi ohjelma mahdollisuus nähdä kilpasarjojen mestaruuskisoissa Tampereella 26.11.
Minetit päättivät 2011 kilpailukauden Moskovassa sijoittumalla alkukilpailun 7. sijalle


17.10.2011
Minetit lähtevät uudella kilpailuohjelmalla Moskovaan

Minettien syksy on alkanut hyvin harjoittelun merkeissä. Uudet Minettitytöt Emmi ja Sini tulivat mukaan alkusyksystä ja ovat päässeet hienosti mukaan joukkueeseen. Minetit esittivät uuden kilpailuohjelmansa tuomareille ja kouluttajille A-maajoukkueringin leirillä lokakuun alussa. Vaikka ohjelmaa oli harjoiteltu vasta vähän aikaa, joukkue sai paljon positiivista palautetta ja sitä kautta lisää intoa harjoiteluun. Uudella ohjelmalla kilpaillaan ensimmäistä kertaa lokakuun lopussa järjestettävässä Moskovan World Cupin kilpailussa. Muista suomalaisista samaan naisten sarjan kilpailuun osallistuvat OVO Team Espoosta ja Sirius Jyväskylästä.
Maajoukkueleirillä lokakuussa 2011

17.6.2011
Mineteillä hyvä MM-kisadebyytti
Ennen kauden pääkilpailua Minetit kilpailivat yhdessä maajoukkueen
kanssa Espanjan Vigossa järjestetyssä World cupin toisessa
osakilpailussa. Hyvällä alkukilpailusuorituksella joukkue pääsi aivan
Freyojen kantaan ja finaalipaikka jäi vain 0.1 pisteen päähän. Kilpailun
jälkeen Minetit hioivat kisakuntoaan maajoukkueen leirillä ja ohjelmaan
tehtiin vielä muutoksia, jotta ohjelma olisi parhaassa mahdollisessa
kunnossa kauden pääkilpailuissa.

MM-kilpailut pidettiin 10.-12.6. aurinkoisessa Tartossa. Minetit
lähtivät kilpailuun haastajina ensimmäisellä suoritusnumerolla. Ohjelma
oli onnistunut ja ilmaisullinen kokonaisuus. Lopun noston pieni virhe
kuitenkin näkyi pisteissä. Loppukilpailuun asti suoritus ei vielä
riittänyt ja sijoituksena alkukilpailussa 11. Kokonaisuudessaan
Minettien kausi oli onnistunut ja nousujohteinen. Tästä on hyvä jatkaa!

4.5.2011
Minetit MM-kisoihin!
Edustuspaikoista Viron MM-kisoihin käytiin loppuun asti tiukka kilpailu.
Minetit onnistui kahdella hyvällä suorituksella pitämään kolmannen
sijansa ja lunasti paikan maajoukkueeseen 23 karsintapisteellä.
Tiukimman vastuksen antoi Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Sirius, joka
keräsi 21 pistettä. Maajoukkueeseen valitiin Minettien lisäksi täydet
pisteet kerännyt Olarin Voimistelijoiden OVO Team ja toiseksi tullut
Järvenpään Voimistelijoiden Freyat.

Harjoittelu ja ohjelman hiominen jatkuu siis kohti Tarttossa 10.-12.6.
järjestettäviä MM-kisoja. Ennen päätavoitetta maajoukkue kilpailee
Espanjassa Vigossa World Cupin toisessa osakilpailussa 13.-15.5.
Seuraavan kerran Minetit voi nähdä esiintymässä Äitienpäivänä
Tampereella yli 14-vuotiaiden kilpasarjojen mestaruuskilpailuiden
finaalipäivänä.

19.4.2011
SM-pronssia Mineteille
Viikonloppuna Jyväskylässä käydyistä SM-kilpailuista oli kotiin tuomisina pronssinen mitali. Minetit suorittivat sekä alku- että loppukilpailussa hyvin ilman suurempia virheitä. Yhteispisteillä 35.40 joukkue saavutti myös 8 maajoukkuekatsastuspistettä. Kova työ jatkuu kohti toukokuun alussa käytäviä MM-katsastuskilpailuja, sillä kilpailu edustuspaikoista Viron MM-kilpailuihin on tiukka. SM-kilpailuista yli 16-vuotiaiden sarjassa kultaa ja 10 katsastuspistettä Olarin Voimistelijoiden OVO teamille sekä hopeaa ja 9 pistettä Järvenpään Voimistelijoiden Freyoille.

4.4.2011
Minetit edustivat Suomea World Cupissa Vantaalla
Minetit voimistelivat alkukilpailun kahdeksannelle tilalle World Cupin ensimmäisessä alkukilpailussa Vantaalla 1.4. Tytöt sijoittuivat kovassa kansainvälisessä seurassa alkukilpailun kahdeksannelle tilalle yhteispistein 15.95. Maakiintiön vuoksi vain kaksi parasta suomalaista joukkuetta saivat finaalipaikan, ja tällä kertaa sinne jatkoivat Olarin Voimistelijoiden OVO-Team ja Järvenpään Voimistelijoiden Freyat. Tytöt saivat kuitenkin kilpailusta hyvää kokemusta ja mahdollisuuden voimistella kansainvälisen tuomariston edessä. Seuraavaksi ohjelmaan tehdään vielä muutoksia kohti kahden viikon päästä käytäviä SM-kisoja.

26.3.2011
Caribia Cupista kultaa
Minetit avasivat kilpailukautensa lauantaina 26.3. Turussa Caribia Cupissa,
jonka yhteydessä kilpailtiin myös Suomen Cupin ensimmäinen osakilpailu
ja karsinta Vantaan World Cup kilpailuun. Minetit suorittivat
tango-ohjelmansa ilman suurempia virheitä, mutta parannettavaa jäi vielä
teknisiin osiin ja ilmaisuun. "Hyvä kauden avaus joka tapauksessa ",
totesivat valmentajat suorituksen jälkeen. Tiukassa kilpailussa Minetit
jakoivat ensimmäisen sijan Järvenpään Voimistelijoiden Freyat-joukkueen
kanssa pistein 17.15. Ensimmäisessä World Cup kilpailussa Suomea
edustavat lisäksi Olarin Voimistelijoiden OVO Team ja Jyväskylän
Naisvoimistelijoiden Sirius.

Caribia Cupin jälkeen sunnuntaina Minetit pääsivät kotiyleisön eteen
Tampereen piirin mestaruuskilpailuissa. Joukkue esiintyi upealla 10
voimistelijan kokoonpanolla ja keräsi suorituksesta pisteitä 17.32 ja elämysbonuksen.

14.3.2011
Minetit saivat näyttää uuden ohjelmansa Kisakalliossa

Minetit leireilivät 4.-6.3 Kisakalliossa A-maajoukkueringin leirillä. Leirillä työstettiin kevään kilpailuohjelmaa useiden eri valmentajien ja tuomareiden kanssa. Ohjelmasta saatiin positiivista palautetta, mutta myös kehittäviä neuvoja. "Ohjelman tekniset osat ovat jo hyvässä kunnossa, mutta naisellista ilmaisua ja hengittävyyttä tekemiseen tarvitaan vielä lisää", Teija-valmentaja kommentoi.

Lauantai-iltana leirillä pidettiin näytös, jossa joukkueet esittivät ohjelmansa ensikertaa tuomareille ja suuremmalle yleisölle. Minettien osalta esitys sujui pitkästä päivästä huolimatta hienosti. "Leiri oli antoisa ja tästä on hyvä lähteä kohti tulevaa kisakautta ja ensimmäisiä kilpailuja", kertovat Minetti-tytöt yhteen ääneen.

Minettien kilpailukausi käynnistyy Turussa järjestettävässä Caribia Cup -kilpailuissa 26. maaliskuuta 2011.


13.2.2011
Minettien maailmanympärysmatka jatkuu – syksyn ohjelman intialaistunnelmista siirrytään ihan toiselle mantereelle!

Minetit alkoivat työstää uutta vapaaohjelmaa heti syksyn kisakauden jälkeen A-maajoukkueringin leirillä. Joulutauon jälkeen olikin heti parin päivän intensiivinen ohjelmaleiri, jossa venäläisen huippujoukkueen Olga ja Alla olivat omien valmentajien apuna rakentamassa ohjelmaa. Voimisteluliiton päävalmentaja Veera Kainulainen kävi treeneissä katsomassa ohjelman ja antoi hyviä neuvoja jatkoa ajatellen. Maaliskuun alussa tytöt saavat vielä arvokasta palautetta A-maajoukkueringin leirillä ja sen jälkeen onkin ensimmäinen kilpailukoitos edessä Caribia Cupissa Turussa. Uusi ohjelma on samalla dramaattinen ja herkkä.

Muutoksia valmennustiimissä ja joukkueessa

Tammikuussa tapahtui muutoksia joukkueen kokoonpanossa, kun Elina lopetti pitkän ja hienon uransa Mineteissä. Joukkue sai samalla uuden vahvistuksen Jennistä, joka tuli mukaan Unikot-joukkueesta. Tällä hetkellä Mineteissä voimistelee 11 tyttöä, jotka ovat syntyneet 1991-1995.

Minettien valmennustiimissä on tapahtunut muutoksia: Teija Kukkala jatkaa edelleen valmentajana ja hänen lisäkseen valmennusvastuuta jakavat Jenni Rapo ja Titta Heikkilä.

UUTISIA syksy 2010:

23.10.2010 - Minetit loistivat Cailap Cupissa

Minetit ja Anu

20.10.2010 - Minetit valmiina syksyn kilpailukauteen

Joukkuevoimistelun kilpailukausi alkaa täydellä teholla tulevana viikonloppuna, kun joukkueet matkaavat syksyn kilpailukauden avauskilpailuun Turkuun, Cailap Cup:iin. Minettien harjoituskausi on sujunut muutamaa pientä vammaa lukuunottamatta ehjästi ja joukkue on valmiina ensimmäiseen koitokseen.

Päävalmentaja, Anu Kuismalla, on jo lauantaita ajatellen perhosia vatsassa. "Olemme saaneet hyvin työstettyä keilaohjelmaamme ja olen luottavainen, mutta kyllähän ekat kisat ovat aina jännittävät. On mielenkiintoista nähdä jälleen oman työn tulos ja taso sekä muiden joukkueiden kehitys pitkän kesän jälkeen.", Anu kertoo.

Tytötkin odottavat kisaa jo innolla. "Palamme halusta päästä lavalle esittämään uusi ohjelmamme. Tyyli on taas melko erilainen kuin aiemmin, joten kiva päästä välilä tulkitsemaan hieman vahvempaa koreografiaa.", Arla ja Anna tuumivat yhteen ääneen.

Minetit kellistys

3.-5.9.2010 - Minetit A-maajoukkueringin leirillä

Minetit leireilivät Kisakalliossa syyskuun alussa. Leiri sujui Minettien osalta hienosti. Leirillä oli ohjelmassa mm. lihastasapainokartoitus, tanssillista voimistelua, lihaskuntoa, osien tekniikkaa sekä nykytanssia. Ainoastaan Arlan leireily meni flunssasta toipuessa.

Minetit A-ringin leirillä

1.8.2010 - Minettien kesäkuulumisia ja kokoonpano muutoksia

Vaikka keväällä joukkue ei saavuttanut tavoitteitaan, eivät Minetit lannistuneet kevätkaudesta, vaan ovat entistäkin vahvempana ja päättäväisempänä tulossa kilpakentille taas tänä syksynä ja ensi keväänä. Koko kesä on harjoiteltu ahkerasti ja ensi keväänä tähdätään jälleen kansainväliselle kilpakentille. Tärkeinpänä tavoitteena on saavuttaa naisten maajoukkueen edustuspaikka. Ennen sitä on edessä kuitenkin välinekausi, johon Minetit osallistuvat uudella keilaohjelmalla tavoitteenaan SM-mitali ja Suomen Cup:n mitalisija.

Kesän alussa Minetit saivat joukkueeseensa neljä uutta tyttöä, joten joukkueen tulevaisuus näyttää lupaavalta. Uudet jäsenet; Anna, Johku, Kristiina ja Suvi ovat päässeet erittäin hienosti joukkueeseen mukaan. Yhteensä joukkueen mukana harjoittelee siis tällä hetkellä 11 erittäin kunnianhimoista ja motivoitunutta nuorta naista. Syksyllä kilpaillaan 8 hengen kokoonpanolla.

”Uudet tytöt toivat mukavasti uutta virtaa ja innokkuutta harjoitteluun ja on hyvä, että nyt joukkueen tilanne on selkeä. Joukkue on erittäin motivoitunut ja kaikki puitteet ovat kunnossa. Syksyn välineohjelmaa on lähdetty hakemaan täysin uutta, vahvaa ja energistä tyyliä, joka näyttää ainakin toistaiseksi hyvältä ratkaisulta.”, joukkueen päävalmentaja Anu Kuisma toteaa.

Kesällä tytöt ovat rakentaneet peruskuntoa ja nyt alkaa lajiharjoittelukausi.

5.6.2010 - Minetit lentopallon maailmanliigassa

Minettitytöt Arla ja Outi olivat lentopallon maailmanliigassa maskottityttöinä. Tämä oli lentopalloliiton uuden Puhti-maskotin ensi esiintyminen.

Arla ja Outi

UUTISIA kevät 2010:

24.5.2010 - Minetit voimistelivat SM-hopealle

18.4.2010 - Minetit aluekilpailuissa

21.3.2010 - Caribia Cup sisälsi sekä onnistumisia että pettymyksiä

Sunnuntaina 21.3.2010 Minetit aloittivat kilpailukautensa Turussa Caribia Cup:ssa. Mineteille kilpailu oli myös Suomen Cup:n ensimmäinen osakilpailu. Minettien naistensarjan debyyttisuoritus jäi kuitenkin hieman vaisuksi ja tytöt näyttivät jännittyneiltä. "Pienet virheet ja löysät jalat tekivät kokonaisuudesta vaisun oloisen, täsmällisyys puuttui. IIlmaisussa jäimme selkeästi kilpakumppaneillemme ja sitä meidän pitää saada paljon lisää" joukkueen valmentaja Anu Kuisma toteaa. Mitalitavoitteet jäivät siis saavuttamatta Minettien sijoittuessa viidennelle sijalle. Harjoittelu kuitenkin jatkuu entistäki tiukempana kohti kauden päätavoitetta, eli naisten maajoukkuepaikkaa.

"Olihan tämä meille iso pettymys, mutta nämä kuuluvat huippu-urheiluun ja opimme tästä paljon. Karsintakilpailuun on kuitenkin vielä hyvin aikaa ja ehdimme saada ohjelman sinne hyvään kuntoon. Viikon päästä saamme myös kokoonpanomme jälleen kasaan, kun Mikaela saa aloittaa loukkantumisen jäljiltä harjoittelun." Toteaa Mineteissä voimisteleva Elina Mäkinen.

15.3.2010 - Seuran katselmus

Minetit esittivät kevään uuden kilpailuohjelmansa seuran muiden joukkueiden tavoin sunnuntaina 14.3. Tesoman hallilla järjestetyssä seuran katselmuksessa. Yleisö oli aivan haltioissaan Minettien upeasta ohjelmasta. Seuran pienimmät voimistelijat katsoivat ja kannustivat hailevasti esikuviaan.

Täysin mutkitta joukkueen harjoittelu maajoukkueringin leirin jälkeen ole kuitenkaan sujunut, sillä ohjelman tiukkaan hiomiseen tuli pieni keskeytys, kun Mikaela loukkasi harjoituksissa nilkkansa käännehypyn alastulossa. Nilkasta revähtivät nivelsiteet molemmin puolin, joten Mikaelalta jää kahden ensimmäiset kilpailut väliin. Mikaela käy kuitenkin 3-4x viikossa fysioterapeutin luona kuntouttamassa nilkkaansa, joten aluekilpailuissa olisi tarkoitus kilpailla jälleen kahdeksan hengen kokoonpanolla.

Joukkue on kuitenkin pienten muutosten jälkeen hyvässä iskussa ja valmistautuu keskittyen Caribia Cup:in, joka on samalla Suomen Cup:n ensimmäinen osakilpailu. Caribia Cup järjestetään sunnuntaina 21.3. Turussa, kylpylä-hotelli Caribiassa .

8.3.2010 - Minetit leireilivät Kisakalliossa A-maajoukkueleirillä

Kisakalliossa järjestettiin 5-7.3. A-maajoukkueringin leiri, jossa oli kuusi Suomen kärkijoukkuetta. Minetit saapuivat maajoukkuringin leiriltä täynnä uskoa ja itseluottamusta. Uusi ohjelma sai erittäin positiivisen vastaanoton ja etenkin uutta tyylimuutosta kehuttiin valtavasti.

Leiri oli melko rankka, sillä tiukka aikataulu sisälsi aamusta iltaan ohjelman hiomista ja muokkausta. Leirin yhteydessä järjestettiin myös SM-tuomariseminaari, ja joka tunnilla oli yksi tai useampi tuomari seuraamassa ja antamassa palautetta uudesta kilpailuohjelmasta. Minettien päävalmentajan Anu Kuisman mukaan oli erittäin hyödyllistä saada rakentavaa palautetta tuomareilta jo ennen kilpailukauden alkua. ”Teimme ohjelmaan paljon pieniä muutoksia, mutta nyt on tarkoitus keskittyä vaan ohjelman hiomiseen ja yhdenaikaistamiseen” Anu kertoo.

Lauantai-iltana leirillä järjestettiin näytös, jossa kaikki joukkueet esiintyivät tuomareille, muille voimistelijoille, valmentajille sekä kouluttajille. Pienistä virheitä huolimatta tytöt onnistuivat näytöksessä hienosti ja erottuivat edukseen. Minettien hyvä kunto yllätti monet ja uusi ohjelma sekä upeat nostot saivat paljon kehuja. Ilmaisun kanssa pitää tehdä vielä työtä, jotta ohjelman intensiteetti säilyisi läpi ohjelman ja välittyisi joka liikkeestä katsojalle.

”Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Saimme leiriltä paljon itseluottamusta ja uskoa tulevan kauden koitoksiin. Nyt vaan hiotaan uudet muutokset sujuvaksi useiden toistojen kautta ja uskotaan itseemme!” Minetti -tytöt Arla ja Outi toteavat.

15.1.2010 Minetit siirtyivät Tampereen Voimistelijoihin

Vuoden vaihteessa Minetit siirtyivät Tampereen Voimistelijoihin. Minetit ovat olleet erittäin tyytyväisiä uuden seuransa toimintaan.

”Tässä seurassa ymmärretään, mitä huippu-urheilu on ja mitä se vaatii.” Joukkueen päävalmentaja Anu Kuisma toteaa.

Joulun alla joukkueeseen saatiin yksi uusi voimistelija ja viime syksyn vaikeudet ovat takanapäin. Urheiluvammat on nyt voitettu ja joukkue on vahvemmassa iskussa kuin koskaan aiemmin. Uuden ohjelman työstäminen hyvässä vaiheessa ja tytöt ovat erittäin motivoituneita. Ensimmäistä kertaa joukkueella on kaikki ympärillä olevat puitteet kunnossa. Uuden seuran kautta joukkue on myös saanut taistelutahtoa sekä paljon hyödyllisiä kontakteja valmennuksen tueksi ja avuksi.

Joukkueen kevään ensimmäinen koitos, Caribia Cup, järjestetään 21. maaliskuuta Turussa. Kevään tärkein kilpailu on 3. toukokuuta järjestettävä MM-karsintakilpailu. Siellä valitaan Suomen naisten maajoukkue kesäkuun alkupuolella Bulgariassa järjestettäviin joukkuevoimistelun MM-kilpailuihin. Suomesta edustamaan lähtee kolme joukkuetta.

Joukkueen yhteistyökumppanit: